Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     
Kirjoittaja

14.7.2008 syntyneen labbisuros Attaboyn eli Onnin elämää, luonnollisesti omistajan kertomana. :)

 

Pitkästä aikaa :)

13.04.2010 - 22:38

Kevät tuntuu hujahtaneen jo melko pitkälle, ja lisääntyneiden koulujuttujen myötä on myös blogin kirjoittaminen jäänyt vähemmälle. Kevään mittaan ollaan kuitenkin Onnin kanssa saatu uutta puhtia harrasteluun, monta kuukautta on mennyt pelkästään lenkkeillessä. Tänään me sitten ilmottauduttiin koirakouluun, joka alkaa jo viikon päästä.

Tavoitteita ei sen suhteen kummemmin ole, kunhan näkisi vähän muutakin elämää kun tämän korven missä asutaan, niin jos sitten edettäisiin näyttelyihinkin asti kesällä. Alkukesä meneekin meillä kivoissa merkeissä, kun siskolleni tulee vappuna koirapentu, Onnille ihan oma "pikkuveli" :)

Kesällä/syksyllä on luultavasti muuttokin edessä, Onni luonnollisesti lähtee mukaani ja näillä näkymin asuintovereiksi tulee siskoni ja se tuleva koiravauva, valkkarin ja sakemannin risteytys. :D

Hyvää ja aurinkoista kevättä kaikille! 

Talvisia puuhailuja :)

10.02.2010 - 21:06

Edellisestä kirjoituksesta onkin taas vierähtänyt tovi, niin se aika vaan menee ja olisi muutakin tekemistä kun kirjoitella. :) Viimeaikoina emme ole tehneet mitään erityisempiä, tavallisia tokotreenailuja iltaisin ja lenkkejä iltapäivisin. Pari kertaa tosin olemme käyneet lenkillä ystäväni ja hänen sekarotuisen koiransa Essin kanssa, Onni onkin tykännyt hurjasti tyttöseurasta.. :D Monta kertaa on pitänyt ottaa kamerakin mukaan, että saisi kaveruksista yhteiskuvan, mutta en ole sitten ottanut kun sitä joutuisi kuitenkin koko lenkin raahaamaan mukana. Viimeksi yhtenä iltana kävelimme 9km lenkin porukalla ja alkumatkasta Onnia kiinnosti vähän turhankin paljon Essi, sillä nimittäin alkoi juoksut jokin aika sitten. Loppumatkasta Onni kuitenkin rauhoittui jo ja malttoi kävellä omissa oloissaan. :) Nyt täytyykin pitää pieni tauko ja odotella että Essin juoksut menevät ohi, jospa Onnikin taas löytäisi korvansa sitten kun ei ole ihanan tytön tuoksuja päätä sekoittamassa...

Tokon suhteen ollaan itseasiassa otettu pientä takapakkia kun ei pieneen hetkeen olla ihan tosissaan treenattu, sivulletulo ja seuraaminen olivat aikalailla unohtuneet. Niitä ollaankin nyt päivittäin treenattu ja sivulletulo alkaa jo muistua mieleen, seuraaminen on muuten hyvää, mutta koira kulkee vinossa, eli asentoa on harjoiteltava vielä paljon. Maahameno sen sijaan on varmistunut kovasti ja tullut yhä nopeammaksi toiminnoksi, paikkakin on jonkinverran parantunut.

Yhtenä päivänä tuli taas kuvailtua koiria, joskin keli oli sen verran huono illan alkaessa pikkuhiljaa jo hämärtyä, että eihän niistä(kään) kuvista mitään täydellisiä tullut. :)

Noutamista

17.01.2010 - 19:09

Eilen aamupäivällä oli niin valoisa ja kiva keli, että ajattelin pitkästä aikaa ottaa pari noutotreeniä Onnin kanssa. Onni innostui taas ihan valtavasti kun vaan näki että otin damin kaapista esiin, hyvä että malttoi siivosti odottaa ulospääsyä. Ulkona se rauhoittui yllättävän nopeasti kun käskin sen vierelle odottamaan heittoa, ja kun olin heittänyt damin, se odotti oikein innosta täristen että saa luvan hakea. :) Voi sitä vauhtia ja riemua kun sitten viimein sen luvan annoin ja koira sai sännätä noutamaan, palautuskin sujuu nyt jo automaattisesti aina suoraan käteen ja palkintona toimii uusi heitto, muuta motivaatiota ei tarvita. Kuvia tuli otettu aika paljon, myöhemmin siskoni tuli käymään ja kun sain hänet pakotettua heittämään damia Onnille, sain itse kuvattua vielä lyhyen videonkin. :D Laatu videossa on koneella aika hyvä, nettiin ladatessa se meni aika huonoksi, mutta kyllä siitä selvää saa.

Onnin noutovideo

Video on linkitetty petsie.fi-sivustolta, koska siellä se toimii pätkimättä :)

Tassut jäässä

09.01.2010 - 22:28

Nyt on jo jonkin aikaa ollut pakkasta aika reippaasti, joten koiratkaan ei ole oikein viihtyneet pihalla. Yhtenä iltana -26 asteen pakkasessa lähdettiin Onnin kanssa tunnin lenkille, ja kyllä huomasi että kylmää oli. Alkumatkasta ei oikeastaan palellut, mutta kun kotia lähestyttiin, huomasi että Onni kyllä nosteli jalkojaan aikalailla. :) Topia ja Wallea ei edes raahattu mukaan, ne ei viihdy tällä kelillä ulkona pätkääkään.

Tänään uskaltauduttiin taas vähän pidemmälle lenkille, nyt miinusasteita oli "vaan" 21 ja ei koirakaan ihan yhtä palelevalta näyttänyt, jaksoi oikein reippaasti. :) Tänään oli myös Kajaanissa tamminäyttely, jossa emme Onnin kanssa olleet, mutta Onnin isä, sisko ja veli osallistuivat siihin. Santi-veljellä tuloksena EH, Tara-siskolla ERI ja Lenni-isä oli PU3! :D

Aikaisemmin päivällä, kun oli vielä valoisaa otin koirista muutamia kuvia pihalla sen aikaa kun siellä tarkeni olla:

Onni tapasi yhtenä päivänä kissankin. :)

Hyvää joulua! :)

24.12.2009 - 15:25

Edellinen yö oltiin Onnin kanssa siskoni luona että nähtäisiin vähän muutakin elämää ja yllättävän hyvin se meni. :) Koiria tuli vastaan muutamia mutta niistä Onni ei paljoakaan välittänyt ja ihmisiä se ei ollut huomaavinaan, tosin eipä niissä mitään ihmeellistä olekaan.  Kaupan eteenkin se jäi nätisti istumaan ja odotti tekemättä mitään tyhmyyksiä kun kävin sisällä.

Onnista laitoin tonttukuvan edelliseen kirjoitukseen, mutta laitetaanpa nyt tähän Onnin kavereista Topista ja Wallestakin ja Onnista joku mitä en ole vielä laittanut... :)

Tonttuilua

11.12.2009 - 19:04

Tänään kun oli kerrankin aurinkoinen päivä ja luntakin maassa, päätin että otetaan nyt sitten niitä joulukorttikuvia. :) Eli koirat vaan pihalle ja tonttulakki mukaan. Kaikista sain kuvia jonkunverran, Onnista ehdottomasti eniten, se kun hallitsee poseeraamisen. Tässä kuvaustuokion satoa, ja kaavailemani "sähköinen joulukortti" :)

Huomenna lähden ilman Onnia Helsinkiin, yö ollaan sukuloimassa ja sunnuntaina olisi tarkoituksena mennä Pohjoismaiden voittaja-näyttelyyn messukeskukseen kuvailemaan ja katselemaan. :)

Pulkkakuskina. :)

08.12.2009 - 18:38

Yksi päivä kaupasta ulos tultaessa keksin, että mitäs jos Onnin laittaiskin vetämään pulkan takasin mökille ostoksien kanssa, ja siitä lähti sitten ajatus :D Eli seuraavalle reissulle Onnille valjaat mukaan ja se on nyt pari kertaa vetänyt pulkan kaupasta mökille, oiskohan matkaa joku 500m. Hyvinhän se on mennyt, kun vaan muistaa pitää huolen, että pulkka ei liusu koiran jaloille (omat jalkani olen joutunut uhraamaan jos on pulkka ollut tulossa). Painolastia ei ole paljoa ollut, yksi ostoskassi kerrallaan ja mitään painavampia ostoksia siinä ei ole ollut, itse olen kävellyt koiran vierellä ja toisella hihnalla ohjannut sitä kulkemaan nätisti ettei käy mitään kommelluksia sen pulkan kanssa :D Ensin koira vähän arasteli perässä tulevaa pulkkaa, mutta nyt se ei enää tunnu huomaavan koko juttua vaan näyttää lähinnä nauttivan kun saa tehdä jotain.

Ideana ois alkaa vähän enemmänkin vedättämään Onnilla pikkuhiljaa isompia juttuja, onhan se ihan hyvä tapa kehittää lihasta kunhan hiljaa etenee ettei rasitu liikaa. Husky/x-back valjaat aion Onnille kyllä ostaa että jakautuu paino oikein, nyt ihan ekoille kerroille en niitä viitsi vielä hankkia että näkee sujuuko tuo ylipäänsä. :)

Lisää kuvia

05.12.2009 - 14:19

Nyt ollaan tässä parin päivän aikana touhuiltu ihan kaikenlaista Onnin ja Wallen kanssa, enimmäkseen lenkkeilty ja leikitty. Lumesta Onni pitää kovasti, se leikkisi tuntikausia hangessa jos saisi :'D Kokeiltiinpa yhtenä iltana tuossa laskettelurinteen edessä olevalla parkkipaikalla noutoakin harjoitella, ja hyvin se sujui. Ei lähtenyt hakemaan ennen lupaa, nouti innokkaasti ja palautti nätisti. Kuvia on tullut taas otettua Onnista paljonkin, ja oikeastaan tämän kirjoituksen pääasiallinen tehtävä olikin näyttää niitä. Eli mukavia katseluhetkiä! :)

Reissussa :)

02.12.2009 - 20:40

Eilen illalla lähdettiin ajamaan kohti pohjoista, ja tänä aamuna saavuttiin perille Leville. :) Asuntoautossa Onni vietti matkansa penkillä nukkuen, muutamia kertoja pysähdyttiin ja viimeinen pysähdys ennen Kittilää olikin superkiva, kun lunta oli paljon! :D Mukana meillä on vain Onni ja Walle, Topi jäi kotiin kun kolme koiraa reissussa on vähän hankala ja Topi on kovin taipuvainen vahtimaan liikaakin, Levin keskustassa sijaitsevaan mökkiin se ei ehkä sovi.. Onhan tässä omat etunsakin, pysähdyksillä saatoin päästää Onnin ja Wallen vapaaksi ja ne saivat purkaa energiaansa ja haistella vapaasti, Topin irtipito kun ei ole mahdollista lähellä tietä. Yöllä tosin liikennettäkin oli niin vähän, että ei huolettanut sekään.

Aamulla kesti hetki ennen kuin löydettiin oikea mökki, mutta löytyihän se lopulta :D Ja tilaa täällä on yllinkyllin, 8 henkilön mökki jossa 4 huonetta, jokaisessa 2 sänkyä + olohuoneessa vuodesohva. Sain itselleni vallattua toisen yläkerran huoneen, ja luonnollisesti ylimääräiselle sängylle keksin käyttöä; pitäähän Onnin päästä viereen :) Viikko meidän olisi tarkoitus täällä olla, joten kuulumisia yritän kertoilla sitä mukaa kun jotain jännää tulee. :D

Päivän mittaan ollaan käyty ulkona useita kertoja, kuviakin on tullut jonkin verran otettua ja tähän loppuun laitan niistä onnistuneimpia. :) Osa on otettu hämärän aikaan ja laatu sen mukaista.


Näin hyvin uni maittoi illalla lenkkeilyn ja ruokailun jälkeen. =)

Kuvailuja

27.11.2009 - 19:18

Tänään kun oli valoisaa ja aurinkokin vilahti näkyviin hetkeksi, päätin kokeilla toissapäivänä postista hakemaani kameran uutta objektiivia koirien kuvailuun. :) Onnia en kauheasti kuvannut tällä kertaa, yleensä kun kuvailen sitä enemmän kuin muita, yhden onnistuneen yhteiskuvan sain kuitenkin kaikista kolmesta koirasta. :D

Nyt olisi viikonloppuna tarkoitus kotona tokoilla ja touhuilla Onnin kanssa, sekä ehkä päästä pyörähtämään jonnekin ihmisten ilmoillekin. Tiistaina sitten lähdetään Onnin ja Wallen (kuvassa keskellä) kanssa ajelemaan asuntoautolla Leville ja ollaan siellä viikko. Topi (oikealla) saa jäädä kotiin hoidettavaksi kissojen kanssa, sillä Levillä mökkimme on aika keskustassa ja Topi luultavasti vahtisi melko äänekkäästi siinä ympäristössä. :)